maanantai 14. lokakuuta 2013

Jouluvihko

Yksi ihanimmista omista jouluperinteistäni on jouluvihko. Tavallaan joulupäiväkirja, retro joulublogi. Olen kirjoittanut jouluvihkoon tunnelmia, ajatuksia, vinkkejä, toiveita, perinteitä jo vuodesta 2003, eli nyt on yhdestoista vuosi menossa. On aika mukava lukea vanhojakin juttuja. Kymmenessä vuodessa moni asia on ehtinyt muuttua, mutta myös moni on pysynyt ennallaan.
Vihkossa on 5 osiota: päiväkirja, lahjat (toivotut, ideat, annetut, saadut) & kortit/kirjeet (lähetetyt, saadut), reseptit,  jouluvärssyt ja kalenteri. Eniten tekstiä on ehkä yllättäenkin lahjat & kortit osastolla, sitten päiväkirja osastolla. Ne kaksi ovat nyt täynnä ja tänä vuonna vielä aloitan uuden vihkon. Ehkä jo piankin. Kirjoitan vihkoon ajatuksiani ihan ympäri vuoden -aina kun jotain jouluista tulee mieleen, mutta kirjoitustahti alkaa tiivistyä heinäkuun lopulla.
Mistä sitten kirjoitan? Siitä missä ja kenen kanssa vietämme joulun. Mitä ruokia on/oli/tulee olemaan. Mitä teemme. Mitä koristeluja on tehty, milloin laitettu jouluvalot ja kynttilät, milloin on satanut lunta, missä mennään valmistelujen kanssa. Kenen lahjat on jo hankittu, kenelle vielä pitää lahja hankkia. Koska kortit ja joulukirjeet on kirjoitettu.
Tälle vuodelle on yksi erityinen tavoite jouluvihkoni kanssa: haluan dokumentoida joulukoristeet. Ne tärkeät, muistorikkaat. Mistä ne ovat meille tulleet, miksi ne ovat tärkeitä, mitä ne merkitsevät minulle, missä niiden paikka on. Todennäköisesti teen tästä oman skräppäysalbumin. Eli nyt täytyy kuvata vielä paljon -vaikka monesta koristeesta kuva jo löytyykin!
Kuinka sinä dokumentoit joulunviettoasi? Vai dokumentoitko ollenkaan?



1 kommentti:

  1. Tuo jouluvihko kuulostaa todella hauskalta idealta! Itse kuulun valitettavasti niiden joukkoon, joiden dokumentointi jää ajatustasolle. Valokuvia sentäs tykkään ottaa :) Tänä vuonna päätin aloittaa kuitenkin blogin pitämisen joulusta, että edes ajatukset saisi dokumentoitua :) Katsotaan jos aika ja innostus riittäisi, jopa tuollaisen jouluvihkon pitämiseen. Pysyisivät joulukortit ainakin yhtien kansien sisällä tallessa, eikä kaappien nurkissa pöylyttymässä niin kuin nyt, hih.

    VastaaPoista